Rajahirven kennel
Rajahirven kennel


Kennel.fi

METSÄSTYS - Hirvijahti


Hirvijahdin lopetus (11.11.2007)

Nyt on sitten Riina juoksunsa juossut ja pääsee taas mukaan hirvijahtiin. Seurallamme on vielä yksi vasalupa jäljellä. Pari päivää sitten sataneessa lumessa pitäisi jälkien näkyä hyvin, joten tarkoituksena oli tehdä Riinan kanssa täsmäisku. Valitettavasti jälkiä ei löytynyt kuitenkaan mistään, joten arpapelillä joutui lähtemään vasaa maastosta etsimään.

Passitukset olivat valmiina ja Riina lähti hakemaan. Riina löysikin hirvet erittäin nopeasti heti ensimmäiseltä hakulenkiltä. Hirvet olivat olleet makuulla vain parinsadan metrin päässä liikkeellelähtöpaikasta. Isäntä pääsee hiipimään haukulle, mutta ei saa vasaa tähtäimeensä. Risukko peittää näkyväisyyttä sen verran, että isäntä ei näe hirviä riittävän selvästi. Haukussa näkyy kolme hirveä: emä ja kaksi vasaa tai sitten emä ja vasa sekä ylivuotinen mullikka.

Hirvet ovat olleet kiinteässä seisontahaukussa lähes tunnin, kun hirvet päättävät liikahtaa kohti passiketjua. Emä ja kaksi vasaa ilmestyvät Matti Sipiläisen eteen. Yksi laukaus ja iso urosvasa on nurin. Riina näyttää vähän hämmästyneeltä, kun kaikki on niin nopeasti ohi. Ei ehtinyt tyttö kunnolla edes päästä vauhtiin. 

Seuraavana päivänä Riina pääsee vielä auttamaan naapuriseuraa vasajahdissa. Nyt on varmat jäljet tiedossa ja isäntä päästää Riinan suoraan jäljille. Riinan iloinen haukku alkaakin lähes saman tien. Lähes tunnin jatkuneen haukun jälkeen isäntä kuuluttaa radiopuhelimesta: ”hirvet ovat nyt 200 metrin päässä passiketjusta. Ovat kohta Sirpan edessä.”

Emäntä odottaa jännittyneenä, mutta risukko peittää Riinan ja hirvet. Vilaukselta näkyy emä ja kohta vasa, mutta ampumatilaisuutta ei kuitenkaan tule. Isäntäkin pääsee hiipimään Riinan haukulle, mutta ei saa ampumatilaisuutta. Samalla selviää syy siihen, miksi Riinan haukku ajoittain katkeaa. Emä antaa Riinalle kyytiä niin, että metsä rytisee. Ja siitäkös Riina saa vain lisää virtaa. Iloinen haukku jatkuu…

Riinan haukkua on kestänyt kohta kaksi tuntia, kun kuuluu laukaus. Ja hetken päästä toinenkin. Jarkko Toikka ampui Riinan haukusta vasan. Isäntä kuuluttaa radiopuhelimeen: ”Kutsukaa Riinaa. Ottakaa Riina kiinni.” Tällä kertaa Riina on kuitenkin päättänyt, ettei jätä leikkiä kesken ja jatkaa kutsuista huolimatta emän perässä.

Kuin ihmeen kaupalla emä juoksee metsässä kohti isäntää, Riina kannoillaan. Isäntä joutuu huutamaan jo muutaman kirosanankin, ennen kuin Riina havahtuu tottelemaan ”Tänne!” -käskyä. Jälkeenpäin mieltä lämmittivät naapuriseuran metsästäjien kommentit: ”Riinan haukku oli upeaa kuunneltavaa.”

Näin on siis omalta osaltamme vuoden 2007 hirvijahti päättynyt. Onnistunut jahti, jossa ajomiehille ammuttiin 3 hirveä (1 mullikka, 1 uros ja 1 vasa), Ranelle ammuttiin 3 hirveä (2 vasaa ja 1 aikuinen) ja Riinalle ammuttiin 3 vasaa. Koirat olivat tänä vuonna erittäin tehokkaita. Joka kerta, kun metsään lähdettiin, löytyi hirvi ja vain yhtä poikkeusta lukuun ottamatta saatiin jokaisesta haukusta myös kaato.

Kiitos kaikille jahtiin osallistujille, jotka teitte tästä hirvijahtivuodesta sekä koirillemme että isäntäväelle erittäin onnistuneen ja ikimuistoisen!


Ranen haukusta ammuttiin vasa (4.11.2007)

On aurinkoinen sunnuntaiaamu ja muutama aste pakkasta. Keli on hieno, mutta pakkasen kovettama maa on varsin ikävä koiran tassuille. Ajomiehitys on kokenut inflaation jahdin edetessä, eikä neljällä ajomiehellä hirviä tulla saamaan liikkeelle. Niinpä Rane pääsee taas mielipuuhaansa, hirvijahtiin.

Passitukset ovat valmiina ja Rane lähtee liikkeelle. Kohta kuuluu radiopuhelimesta isännän ääni: ”Rane ui joesta yli”. Aurinko lämmittää mukavasti passissa istujia. Taas saadaan uutta informaatiota: ”Rane on uinut jälleen joesta yli.” Eipä tunnu poikaa kylmä vaivaavan. Tuuli alkaa pikkuhiljaa viilentää passissa istujien oloa auringon paisteesta huolimatta. Emäntä saa ohjeen lähteä autolla katsomaan mitä ihmettä se Rane touhuaa, kun juoksee siksakkia pitkin taimikkoa ja ui taas joesta yli. ”Töitähän se Rane tekee” toteaa emäntä, kun kuulee, että Ranella on haukku päällä.

Haukku on kuitenkin siirtynyt noin sata metriä naapuriseuran puolella, joten täytyy lähteä karkottelemaan takaisin omalle puolelle. Passimiehet istuvat valppaina kuunnellen pikkuhiljaa lähenevää haukkua. Varsinaisia kennelhirviä tuntuvat olevan, kun siirtyvät karkosta vain muutamia metrejä eteenpäin. Isäntä ei kuitenkaan rapsakassa kelissä pääse riittävän lähelle, jotta saisi vasan tähtäimeensä. Hirvet ovat jo aivan passimiesten edessä, kunnes yhtäkkiä, kuin jotakin säikähtäneenä, päättävät liikahtaa taas takaisin naapuriseuran puolelle. Samassa passimiesten eteen ilmestyy metsästä koiraansa ulkoiluttava nainen.

Sillä välin kun isäntä käy jälleen karkottelemassa hirvet takaisin omalle puolelle, ehtivät passimiehet käydä majalla syömässä hernerokkaa ja lämmittelemässä. Vihdoin Ranen sinnikäs 6 tuntia kestänyt hirvityöskentely palkitaan, kun Janne Lindström saa vasan tähtäimeensä. Vasa on nurin, mutta Rane on päättänyt jatkaa vielä emän seurassa. Vasa on nyljetty ja päivän tapahtumia kertaillaan majalla. Välillä käydään kuuntelemassa Ranen haukkua pihalla. Hyvin haukkuu…

Ilta on jo pimentynyt, muut metsästäjät lähteneet koteihinsa, isäntä vain jatkaa Ranen odottelua lähistöllä autossa istuskellen. Meillä kun parasta kaveria ei jätetä yksinään työmaalle. Vihdoin klo 23.15 Rane luovuttaa ja suuntaa kulkunsa kohti autoa. Aikaisinpa Rane malttoi lopettaa, mutta syykin selviää kotiin päästyä. Reilun 14-tunnin hirvityöskentely pakkasen kovettamassa maassa oli hiertänyt Ranen anturat rikki.


Jahtishow (27.10.2007)

Tämä päivä oli niitä päiviä, jolloin aamulla ei olisi kannattanut nousta ylös sängystä. Parempi olisi ollut vain vetää peittoa ylemmäs korville ja jatkaa unia, mutta toisaalta silloin oltaisiin yhtä tarinaa köyhempiä.

On lauantai ja perinteinen kalikkajahtipäivä, tarkoituksena oli löytää uroshirvi. Aamun ensimmäiset ajot sujuivat ilman hirvihavaintoja. Vauhdikkaastihan aamu kuitenkin alkoi, kun jo ensimmäisestä ajosta katosi kaksi ajomiestä metsään ja hetki jouduttiin heitä etsimään ja huhuilemaan.

Vähän ennen puoltapäivää siirryttiin alueelle, josta saadun havainnon perusteella saattaisi löytyä useampi hirvi. Passitukset olivat valmiina ja ajo alkoi lähestyä. Yhtäkkiä alkoi isännän edessä rytistä. Isäntä katsoi kiikarin läpi: ”Lehmä, lehmä, tuolla on sarvet….” Laukaus osui, muttei uponnut. Huuto ”UROSTA AMMUTTU” tavoitti viereisen passimiehen, Juha Kivisen, joka paikkaili Timon osumaa. Juhan ensimmäinen laukaus osuu urosta leukaan, elukka käännähtää ja toinen laukaus osuu napakymppiin. Kuusipiikkinen uros siirretään majalle nyljettäväksi.

Majalla lämpöistä hernerokkaa syödessä kypsyy ajatus, jotta eiköhän otettaisi iltapäivästä vielä yksi lyhyt ja nopea ajo, jos saataisiin vielä vasa uroksen seuraksi kylmiöön roikkumaan. Joopa joo. Saahan sitä suunnitella. Nyt se lyhyt ja nopea ajo venyi kuitenkin varsin pitkäksi, todelliseksi Jahtishow’ksi.

Passitukset olivat valmiina ja ajo lähti liikkeelle. Radiopuhelimesta kuului ”Emä ja vasa ajoketjusta läpi.” Viisas lehmä ilmeisesti tiesi, että siellä missä kalisee, ei pauku. Kohta isäntä kuuluttaa radiopuhelimeen: ”Emä ja kakkosvasat aukossa. Matkaa parisataa metriä, jätän ampumatta. Siirtyvät kohti passilinjaa, 5 minuutin kuluttua pitäisi paukahtaa. Nyt myös yksinäinen lehmä ilmestyi aukkoon.”

Kohta paukahtikin, peräti kaksi kertaa, mutta kaikki hirvet jatkoivat kuitenkin edelleen matkaa. Nopeasti passitukset uusiksi ja ”Paskolahti” kiinni. Emäntä siirtyi tiedetylle hirvien kulkupaikalle ja kohta emä ja vain yksi vasa ohittivat hänet 7 metrin päästä. Toiseen vasaan on täytynyt osua ja se on edelleen motissa.

Isäntä hakee Ranen kotoa haavakkovasan perään. Nytpä olisi oiva tilaisuus testata lainassa olevia kameravaljaita. Saataisiin toivottavasti videokuvattua Ranen työskentelyä hirvellä. Kameravaljaat selkään, gepsi valjaisiin ja vielä varmuuden vuoksi tutkapanta kaulaan ja sitten hihnassa verijäljelle. Innoissaan Rane kuitenkin vetää päänsä tutkapannasta läpi ja tutkapanta jää roikkumaan isännän käteen hihnan päähän. No, onneksi on vielä gepsi, niin tiedetään missä Rane liikkuu. Mutta jostain syystä gepsi ei enää antanutkaan päivityksiä.

Passimies ilmoittaa Rane ohittaneen hänet yksinäisen naarashirven perässä, eikä Rane kutsuista huolimatta anna passimiehelle kiinni. Hetken päästä naapurimme, matkallaan Saipan peliin, ilmoittaa nähneensä Ranen viilettävän pellolla kohti Vaalimaantietä, jolloin isäntä lähtee autolla Ranen perään todetakseen vain, että Rane on jo uinut joen yli, ylittänyt Vaalimaantien ja jatkaa jäljistä päätellen hirven perässä kohti Venäjän rajaa.

Tässä vaiheessa selviää myös, miksei gepsi anna Ranesta paikkatietoja. Ajomies oli havainnut metsäpolulla jotain oranssia ja miettinyt jaksaisiko kumartua tutkimaan löytöä tarkemmin. Onneksi jaksoi, sillä Ranen gepsihän se siellä lojui vesilammikossa. Oli pudonnut Ranen vauhdikkaasta matkasta pois. Nyt ei olisi enää toivoakaan saada Ranesta paikkatietoa. Oli vain toivottava, että Rane muilla keinoin löytyisi.

Isännän jatkaessa Ranen etsimistä, emäntä lähtee hakemaan ”Biggeä” haavakkovasan jäljille. Mutta kun epäonni vainoaa, niin se sitten vainoaa oikein kunnolla. Koiratalon avain on isännällä mukana autossa, eikä emäntä saa ”Biggeä” ulos tarhasta. Niinpä apuun on hälytettävä Panu Strumppa-koiransa kanssa.

Odottaessaan Strumppaa paikalle, ovat ajomiehet seuranneet verijälkeä ja tavoittaneet vasan makuulta. Nyt odotellaan ampujaa, joka on jäänyt jälkeen. Ampujan saapuessa paikalle, vasa hypähtää pystyyn, laukaus menee ohi ja vasa katoaa metsän uumeniin.

Vihdoin Strumppa saapuu paikalle ja lähtee verijälkeä pitkin, mutta löytääkin metsästä emän ja vasan jäljet ja lähteen yksinäisen vasan sijasta niiden perään.
Hämärän jo laskeutuessa jää vasa yöksi metsään, Rane on edelleen kateissa ja Strumppa haukkuu puolille öin emää ja vasaa. Kaikki metsätiet on ajeltu kymmenen kilometrin säteeltä läpi ja kuulosteltu, josko Ranen haukkua kuuluisi. Mitään ei kuulu. Yhden aikaan yöllä päätetään Ranen etsinnät hetkeksi lopettaa. Uni ei meinaa tulla, kun on suuri huoli Ranesta.

Aikaisin sunnuntai-aamuna kokoonnutaan majalla ja suunnitelmana on ensin etsiä haavakkovasa ja sitten joukolla lähteä etsimään Ranea. Yön aikana tielle ovat ilmestyneet yksinäisen vasan jäljet. Emäntä lähtee ”Biggen” kanssa seuraamaan jälkiä, todetakseen vasan jälkien liittyvän noin sadan metrin päässä aikuisen hirven jälkiin. Väärä vasa. Parasta on vain lähteä liikkeelle sieltä missä vasa on viimeksi nähty makuulla.

”Bigge” nuuhkii kiinnostuneena makuuta ja lähtee reippaasti liikkeelle. ”Ei sinne. Tänne ne jäljet menevät” huutavat ajomiehet, jotka edellisiltana seurasivat jälkiä. Mutta ”Bigge” on toista mieltä ja emäntä päättää luottaa ”Biggen” nenään. Valitettavasti emännän luotto ”Biggeen” loppuu, kun ”Bigge” saapuu läheisen talon rantasaunalle. Emäntä on sitä mieltä, että nyt on ”Bigge” seonnut jäljistä ja haluaa vain uimaan ja vetää ”Biggen” vastusteluista huolimatta takaisin tielle.

Tällä välin on isäntä saanut ilouutisen. Jänisjahtiin menossa ollut metsästäjä oli ottanut Ranen kiinni Vaalimaantiellä, kun Rane oli ollut palailemassa 19-tunnin reissultaan omia jälkiä takaisin kotiin päin. Rane saatiin siis hyvävointisena takaisin, tosin kameravaljaat olivat kärsineet, eikä kuvaa muistikorteilta saatu purettua, joten jää vain arvailuksi, missä saakka Rane retkellään seikkaili.  Tuhannet kiitokset Ranen löytäjälle.

Ja löytyihän se haavakkovasakin, kuolleena tosin, kun läheisen talon isäntä oli mennyt rantaan tarkistamaan laiturin kiinnityksiä. Siellä oli vasa maannut varsin jäykkänä laiturin vieressä vedessä, vain 30 metrin päässä siitä mistä emäntä oli ”Biggen” väkipakolla käännyttänyt takaisin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tälle episodille naureskellaan vielä varmaan vuosienkin kuluttua. Riittää taas kerrottavaa tuleville metsästäjäsukupolville.


Ranen haukusta kaadettiin vasa ja naarashirvi (21.10.2007)

Koiratarhalta kuuluu Ranen innokas haukku. Isännän punainen liivi saa Ranen innostumaan ”Tänään lähdetään hirvijahtiin.” Riina on viettänyt edellisen yön sisätiloissa, sohvalla nukkuen, jotta ei ihanilla tuoksuillaan sekoittaisi täydellisesti Ranen päätä. Pieni vaara on kuitenkin olemassa, että Riina kiinnostaa tällä hetkellä Ranea enemmän kuin hirvet, mutta se nähtäisiin kohta.

Passiketju on valmiina ja Rane lähtee hakulenkille. Hetken kuluttua isäntä antaa radiopuhelimella ohjeita ”Kilpakallio kiinni” ja passiketju vaihtaa paikkaa, vain todetakseen, että Rane siirtyi naarashirven kanssa jälleen kerran ulos passiketjusta. Pitikin sen Ranen löytää naaras, ilmeisesti sama jolta viime viikolla ammuttiin vasa Riinan haukkuun. Tämä naaras on päätetty säästää, joten seuraavana operaationa on ”Ranen metsästys”. Helpommin sanottu kuin tehty. Mielenkiintoinen parituntinen, jonka aikana Rane kuntoilee hirven perässä reilut 10 kilometriä. Lopulta Rane saadaan kiinni joen rannasta, kun hirven mentyä joen yli, Rane harkitsee joen ylitystä sekunnin liian kauan ja ripeä passimies saa juostua Ranen kiinni.

Ranea pyydystäessään passimiehet näkivät myös emän ja vasan ylittävän junanradan, joten ei muuta kuin Rane jäljille. Toivon mukaan hirvet ovat vielä motissa. Kohta alkaakin Ranen kiihkeä haukku; sitä on aina ilo kuunnella. Emäntä kuuntelee kokoajan lähenevää haukkua. Kohta pitäisi pamahtaa, sillä Rane haukkuu aivan viereisen passimiehen edessä. ”Pam” Ukkolan Paavo ampui vasan. Haukku taukoaa alkaakseen kohta uudelleen. Rane jatkaa työskentelyä emän kanssa. Naaraat on päätetty mahdollisuuksien mukaan alueellamme säästää, joten taas olisi hyvät neuvot tarpeen Ranen kiinni saamiseksi.

Huutokarkoilla yritetään päästä tienylityksistä hirven ja Ranen väliin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Rane kulkee aivan hirven takajalan juuressa. On ilmeisesti tullut kesän aikana juoksutettua Rane liian hyvään kuntoon, kun ei jää karkoissakaan hirvestä jälkeen. No, antaa pojan haukkua. Käydään majalla nylkemässä vasa ja syömässä hernerokkaa ja tehdään sitten uudet suunnitelmat.

Gepsillä seurataan Ranen liikkeitä ja välillä kuunnellaan puhelimen välityksellä Ranen haukkua. Yhtäkkiä Timo ilmoittaa, että Rane on siirtymässä hirven kanssa metsästysalueemme ulkopuolelle. Samalle suunnalle, missä pari viikkoa aikaisemmin sudet söivät hirvikoiran. Passit äkkiä paikoilleen ja jos hirveä ei saada karkotettua takaisin turvallisemmille alueille, niin sitten hirvi ammutaan.

Panu Kähärä on passissa 4-vuotiaan Lauri-poikansa kanssa. Ranen haukku lähestyy pikkuhiljaa ja yhtäkkiä kuuluu metsästä huuto ”ISI!” Hirvi pysähtyy ihmettelemään huutajaa, samalla Panu ampuu hirven vain 60 metriä ennen naapuriseuran puolelle siirtymistä. Hetkessä Rane on kaatuneen hirven kimpussa ja aloittaa hillittömän karvan nyhtämisen. Ranelle varsin ansaittu kaato 7 tunnin ja 23 kilometrin hirvityöskentelyn päätteeksi.


Riinan haukusta kaadettiin vasa (14.10.2007)

”Hau, Hau!” Riina haukahtaa pari kertaa, kuin ilmoittaen aukossa seisovalle hirvelle, että ”Täältä tullaan!” Riina lähestyy rauhallisesti hirveä ja aloittaa rauhoittavan haukunnan. Samassa vasa nousee pystyyn makuulta ja hirvet siirtyvät rauhallisesti metsän siimekseen. Riina seuraa perässä ja hetken kuluttua alkaa haukku uudelleen. Haukku jää paikoilleen…

On sunnuntai ja syksyn ensimmäinen pakkasaamu. Passimiehet ovat ehtineet odotella hiljaisuuden vallitessa korkeintaan vartin, kun Riina aloittaa haukun. Keli on varsin kuulas, äänet kuuluvat kauas. Isäntä toteaa haukulle hiippailun melkeinpä mahdottomaksi tehtäväksi. Täytyy toivoa ja odotella, että hirvet liikahtaisivat passimiesten eteen.

Riinan yhtäjaksoista haukkua on kestänyt kohta lähes kaksi tuntia, kun haukku katkeaa alkaen saman tien uudelleen. Hirvet ovat liikahtaneet lähemmäs passia. Kuuluu laukaus ja sitten toinenkin. Radiopuhelimesta kuuluu ilmoitus ”Vasa nurin!”

Seppo Vihtonen ampui Riinalle tämän syksyn ensimmäisen hirven. Riina pyörähtää kaadolla toteamassa ”Kuollut on!” ja on aikeissa jatkaa emän perään, kun Sepi toteaa Riinalle: ”Ei siun Riina ennään huoli lähtiä sen emän perrään. Jäät vain miun kanssa tähän kaavolle.” Ja Riinahan jää. Siellä Riina on varsin tyytyväisen oloisena odottelemassa kaadolla, kun isäntä ja emäntä saapuvat paikalle.

Tanin eränkävijöiden toinen hirvijahtiviikonloppu on lähtenyt hyvin käyntiin. Lauantaina ajomiehet kalisuttivat Timon eteen naarasmullikan ammuttavaksi. Riinan pentu, Nikke”Bigge”, pääsi mukaan tositoimiin, kun mullikka juoksi näköetäisyyden ulkopuolelle ja ”Bigge” löysi hirven ajamalla verijäljen tarkasti suoraan kuolleena makaavan hirven luokse. Ja nyt heti sunnuntaiaamupäivästä saatiin Riinan haukusta vasa nurin.

Iltapäivällä oli tarkoitus jatkaa jahtia Riinan kanssa, mutta kesken jahtipäivän huomattiin Riina juoksun alkaneen. Riina on seuraavat 3-4 viikkoa poissa pelistä ja jahtivuoro siirtyy Ranelle. Innokas Rane löysikin varsin nopeasti hirven, joka ei kuitenkaan halunnut jäädä haukuttavaksi. Sitkeästi Rane yrittää pysytellä hirven perässä siirtyen jo naapuriseuran puolelle. Vihdoin reilut 10 kilometriä jatkuneen seuraamisen jälkeen Rane toteaa tehtävän toivottamaksi ja kääntyy kohti kotimaisemia.


Vuoden 2007 hirvijahdin aloitus

Tämän syksyn ensimmäinen hirvijahtiviikonloppu on sitten takanapäin. Lauantaina ulkoilutettiin ajomiehiä, päivän saldo 0 nähtyä hirveä. Nelly ja Nikke ”Bigge” olivat myös mukana jahdissa kuuntelu- ja katseluoppilaina. Pentujen mielestä päivän paras hetki oli lounastauko, silloin sai paljon rapsutuksia ja liikenipä aina joltakulta palanen eväsleipääkin pentujen suuhun.

Sunnuntai 7.10. oli vihdoinkin se päivä, jolloin Riina pääsi aloittamaan hirvijahdin. Passitukset olivat valmiina ja Riina lähti innokkaasti hakulenkille klo 08.15. Vajaassa tunnissa passitettu alue oli tarkkaan tutkittu, alueelta ei löytynyt hirveä. Isäntä kytki Riinan ja passitukset siirrettiin uusiin asemiin. Isäntä päästi Riinan uuteen maastoon hakemaan, mutta ilmeisesti hirvet olivat kuitenkin kuulleet isännän ja Riinan tulon alueelle, koska siirtyivät rytinällä passilinjan taakse ja Riina hetken kuluttua perässä.

Noin kilometrin päässä alkoi kiinteä seisontahaukku. Kello oli tuolloin 09.16. Lähes tunnin kestäneen seisontahaukun aikana, isäntä yritti päästä haukulle tavoitteena saada kuvattua kaatolaukaus kivääriin kiinnittämällään videokameralla, mutta ennen ampumatilaisuuden saantia hirvet karkkosivat lähes 2 kilometrin päähän. Sieltä Riina sai noin tunnin kestäneen uusintahaukun kylätien reunassa olevassa tiheässä taimikossa, jonka reunassa emäntä ja toinen passimies odottivat valmiina kaatamaan hirven.

Hirvi kuitenkin vältteli ampumalinjalle tulemista ja karkkosi lopulta ohiajavan auton aiheuttamaa ääntä sisemmälle metsään, jossa isännällä olisi ollut ampumatilaisuus, mutta hirvi oli tuolloin haukussa naapuriseuran alueella. Niinpä isäntä tyytyi vain ”pökkäämään” hirveä sen verran, että hirvi siirtyi takaisin seuramme omalle metsästysmaalle, mistä Riina sai taas uusintahaukun.

Tuolloin passimies sai ammuttua ohi seisovaa hirveä ja toinen passimies varmisti toisella ohilaukauksella. Isäntä jo tuuletteli Riinalle saatua kaatoa ja kutsui emännänkin kaadolle Riinan pennun Nikke ”Biggen” kanssa ihastelemaan hirveä. Mutta yllätys yllätys, isännän saapuessa kaatopaikalle ei löytynyt hirveä, ei verta eikä Riinaa. Riina oli jatkanut pakenevan hirven perässä metsään.

Riina kantoi selässään ”Geowell hunter locatoria”, joka nyt ilmoitti Riinan paikkatiedoksi paikkaa, jonka etäisyys ampumapaikasta oli 1,2 km ja nopeutta 12 km/h. Olikohan hirvi siellä kaatuneena? Ihmetytti vain, kun seuraavakin paikkatieto tuli samasta paikasta, mutta nopeutta näytti edelleen olevan 12 km tunnissa. Tietysti juuri kriittisessä vaiheessa GPS päätti lopettaa toimintansa.

Näitä tilanteita varten koirillamme käytetään aina varalla myös vanhaa ”haravatutkaa”, johon nyt sitten jouduimme turvautumaan. Signaali saatiin naapuriseuran puolelta lähes haravatutkan kantaman ulkopuolelta. Sieltä Riina löytyikin haukkumasta hirveä, ampumapaikasta 4,5 km:n päästä. Ei muuta kuin soitto naapuriseuralle ja ilmoitus, että kyseessä mahdollinen haavakkohirvi. Riinan haukulle pyrittiin useamman kerran siinä kuitenkaan onnistumatta. Hirvi liikehti levottomasti, ottaen useita karkkoja. Osasyynä lienevät olleet hetki sitten ammutut laukaukset sekä passimiesten ja ajoneuvojen aiheuttama hälinä.

Riina kävi jo kerran kurkkaamassa isäntääkin, että ”etkös jo ammu? vai pitääkö miun ruveta jatkossa kantamaan kivääriäkin, kun ei teistä miehistä ole ampujiksi?” Riina halusi kuitenkin vielä jatkaa ”muutaman” kilometrin hirven perässä, eikä antautunut tuossa vaiheessa vielä kiinni.

Lopulta n. klo 13.40 emäntä sai kutsuttua ja kytkettyä Riinan. Hirvi oli tuossa vaiheessa ehditty jo todeta terveeksi ja ammutut laukaukset ohilaukauksiksi. Riinalle kertyi linnuntietä mitattuna työskentelyä hirven kanssa reilut 17 kilometriä viidessä tunnissa, josta haukkuaikaa puolet, loput karkkoja ja seuraamista. Riina kertoi kyllä tehneensä kaikkensa, mutta ampujat saisivat Riinan mukaan ainakin kerran kesässä käydä ampumaradalla kohdistamassa ”torrakoitaan”.

Onneksi naapuriseuralla osumatarkkuus oli ollut parempi ja sieltä liikeni Riinalle ja pennuille vasan pää ja sorkat kaluttaviksi palkkioksi hyvin tehdystä työstä.


Zabrinalle kaadettiin vuoden viimeinen hirvi ”seisontahaukkuun”

Marraskuussa kahden vuorokauden aikana satanut noin 60cm paksuinen lumikerros suli, kuin sulikin pois vaikka monikaan ei sitä olisi uskonut. 
Hirvet oli kaadettu kovalla kiireellä ja viimeiset juuri lumien sadettua maahan. Kuitenkin tarjolla olisi vielä muutama käyttämätön kaatolupa yhteislupa-alueelta. 
Niinpä nopea soitto jahtiporukalle ja kysymään mitä mieltä jahtiporukka olisi siitä, jospa yritettäisiin kaataa yksi vasa Zabrinalle.
Seuraavaksi viikonlopuksi sovittiin kokoontuminen majalle ja kaikkiaan kuusi metsästäjää saapui paikalle.
Olin parin päivä ajan seuraillut, kun emä yhden vasan kanssa kävi ruokailemassa pellossa, missä oli vielä vihreää heinää. 
Olin suunnitellut valmiiksi passituksen riittävän kauaksi paikasta, jossa epäilin hirvien olevan makuulla, etteivät vaan häiriintyisi siitä kun miehet siirtyvät passiin, tapansa mukaan auton ovia paukutellen.

Laskin Zabrinan hakemaan sivutuulen puolelta. Tapansa mukaisesti Riina ampaisi kuin tuulispää metsään. Ei mennyt varmaan kuin viitisen minuuttia, kun sivutuulesta noin 600 metrin päästä alkoi kuulua Zabrinan kiivas haukku.

Kuuntelin hermostuneena jääkö haukku löytöpaikalle, kun vaikutti siltä että haukku oli aivan passilinjan edessä. Haukkua oli kestänyt varmaan noin 40min löytöpaikalla, kun läksin varovasti lähestymään haukkua ja kun olin lähestynyt haukkua noin 15min verran, ja olin mielestäni aivan haukun lähietäisyydellä, haukku lähti siirtymään hiljaa vastatuuleen aivan kävelyvauhtia. Minä peräännyin varmaan noin sata metriä, jonka jälkeen yritin mennä passaamaan siihen suuntaa, mihin haukku oli hiljaa siirtymässä. Olin varmaan alle 20 metrissä haukusta ensiharvennetussa mäntytaimistossa, kun jalkani alla oleva ranteen paksuinen ”ranka” paukahti ja hirvet karkkosi sen siliän tien vastatuuleen noin 400m, josta haukku alkoi uudestaan.

Minä lähdin ripeästi kiertämän polkuja pitkin haukun suuntaan ja katsoin gepsillä paikkaa, missä haukku parasta aikaa oli. Haukku oli siirtynyt läheisen mökkitien vieressä olevaan Rinteeseen, jossa tiesin olevan pienen noin hehtaarin aukon. Aukossa kylläkin kasvaa jo miehen mittaista mänty taimistoa. Kerkesin aukon reunaan varmaan alle kymmenessä minuutissa ja jäin pienen kuusi puskan taakse kuuntelemaan haukkua, joka oli passipaikastani noin 20m päässä rinteen alla.

Passipaikastani oli hyvä näkyvyys molempiin suuntiin, mihin hirvien olisi pakosti jossakin vaiheessa liikahdettava, elleivät jää koko päiväksi aukkoon. Ei mennyt kun varmaan viisi minuuttia, kun hirvet liikahti suoraan minua kohti, n. 10m päähän, vasa edellä ja emä perässä. Zabrinan haukkuessa koko ajan kiivaasti emän takapuolella. Nostin vasan ristikkoon, tähtäsin lavan taakse ja puristin liipaisemasta. Vasa kaatui välittömästi ja emä käännähti ympäri lähteäkseen pakoon Zabrina perässään. Karjaisin Zabrinaa luokseni ja yllätys yllätys Riina kääntyi ja tuli juuri kaatamani vasan luokse. Kerta oli muuten ensimmäinen, kun sain jäämään Riinan kaadolle. Aikaisemmissa kaadoissa Riina on päässyt karkaamaan kaatamattomien hirvien perään.

Haukkuaikaa löydöstä kaatoon tuli kaikkiaan noin 1,5h ja työskentelymatkaa 500m. Tähän kaatoon seuramme 2006 hirvisyksy sai hienon pääätöksen.


Vuoden 2006 hirvijahdin aloituksesta oli jahdissamme mukana tarinaa kirjoittamassa Helsingin Sanomien toimittaja Leena Härkönen ja freelancer valokuvaaja Juha Metso. Alta löytyy artikkeli ja linkki valokuviin.

Tanin Eränkävijät kaatoivat kolme ensimmäisenä hirvijahtipäivänä
LEENA HÄRKÖNEN (HS 1.10.2006)

LAPPEENRANTAOn vielä pimeää, kun miehiä ja pari naistakin valuu pikkuhiljaa Tanin Eränkävijöiden metsästysmajalle Lappeenrannan eteläpuolelle. Entisen rautatieaseman seinällä komeilee suurisarvinen hirvenpää, ja lisää on toiveissa.

Pienellä seuralla on tälle kaudelle kuusi kaatolupaa, joista kolme vasoille. Seuralla on maata 2200 hehtaaria, ja useassa paikassa on nähty hirviä tai niiden jälkiä. Juha Kivisen tarkistettua metsästyskortit metsästyksen johtaja Timo Hanninen jakaa kirjalliset säännöt ja muistuttaa vielä: "Ampukaa harkittuja laukauksia. Jos näkyy emä ja vasa, pyritään ampumaan vasaa." Mukana on yhdeksän ampujaa ja kolmetoista ajomiestä, mikä on melko vähän. Vielä parikymmentä vuotta sitten niin miehiä kuin hirviä riitti."Kerrankin ammuttiin ensimmäisenä päivänä 11 hirveä", Hanninen kertoo.

Koirat saavat toistaiseksi odottaa autohäkeissään, sillä tänään on niin sanottu kalikka-ajo: ajomiehet hakkaavat puukalikoita yhteen, puhaltavat torviin ja meluavat kaikin keinoin. Hanninen ja hänen avovaimonsa Sirpa Hannula asettuvat passiin metsätien laitaan. Hannulalla on tuore hirvikoe takana ja kivääri ensi kertaa mukana. "Ammut sitten tuohon suuntaan", Hanninen opastaa.

Etäältä alkaa kuulua erikoinen, alkukantainen musiikki: kalikat ja torvet soivat, väliin sekoittuu huutoja. Hannula ja Hanninen seisovat hievahtamatta ja puhuvat hiljaa. Puolen tunnin päästä ajoketju on niin lähellä, ettei enää voi ampua turvallisesti. Toisaalta yhtään hirveäkään ei näy. Paitsi passilinjan toisessa päässä: "Viisi tuli ja meni", miehet harmittelevat. Kukaan ei päässyt kunnolla hollille. "Ajosuunta oli vastatuuleen, joten hirvet haistoivat ampujat", Hanninen selittää. Ei kun uusi ajo käyntiin.

Seuraavatkaan ajot eivät tuota tulosta, joten voidaan pitää majalla lounastauko. Saalista varten on rakennettu kylmiö nyljentähallin viereen, ja isoissa kattiloissa kiehuu myöhemmin syksyllä peijaissoppa.

Viidennen ajon aikana, kahdelta iltapäivällä, emä ja kaksi vasaa hiipivät hakkuuaukon poikki, mutta lähin ampuja katsoo juuri muualle. Koska hirvet eivät ole ehtineet kauas, Hanninen päättää, että Suomen huippuihin kuuluva norjanharmaahirvikoira Kuorikan Rane saa näyttää taitonsa.

Koira ryntää metsään, ja Hanninen seuraa sen menoa GPS-paikantimesta. Rane lisää vauhtiaan, ja vain viiden minuutin päästä kuuluu kaksi laukausta. Passiin jääneistä Panu Kähärä soittaa kaataneensa kaksi vasaa. Rane on jatkanut nuoren uroshirven perään.

Joukko kiirehtii uusiin asemiin, ja pian kuuluu sinnikäs haukku: Rane on pysäyttänyt hirven. Hanninen lähtee kohti haukkua, ja kohta ryteiköstä kajahtaa laukaus. Sarvipää tapaa kohtalonsa.

Samaan aikaan vasansa menettänyt hirvilehmä ilmaantuu Kivisen ja Hannulan väliin tielle. Eläin nostaa päätään epätietoisena. Ampujat laskevat aseensa."Annetaan sen mennä."

Linkki: Juha Metson kuviin jahtipäivästä

Tämä sivusto on rakennettu Kennel.fi -kotisivujärjestelmällä.

Kaakon Nettipalvelu Oy